Hei!
Tätä blogia kirjoittavat Lahden digimentorit Saara-Maija, Tiina ja Arja. Toiminta on käynnistynyt keväällä 2022 ja kehitämme sitä koko ajan kollegoiden toiveiden ja palautteiden pohjalta.
Tänä syksynä olemme pitäneet kerran kuussa ohjaustunteja, joissa on käsitelty mm. VR-laseja, ThingLinkiä ja mobiilivideon tekemistä. Pyysimme toiminnastamme marraskuussa palautetta - kiitos kaikille vastaajille!
Paljon hyvää .... ajankohta (perjantai) huippuhuono.
Vastauksissa korostui, että tänä syksynä ollut ohjausaika (perjantai-iltapäivä) on ollut huono. Tähän on tulossa vuodenvaihteen jälkeen muutos ja kevät puolella ohjaamme keskiviikkona pedagogisen suunnittelun kanssa limittäin. Ohjausajat pitäisi ilmestyä kaikille kalentereihin alustavina varauksina. Toivotaan, että tämä muutos auttaisi siihen, että halukkaat pääsisivät helpommin osallistumaan toimintaan!
Aikataulut eivät ole osuneet yksiin. Kiinnostusta löytyisi kyllä! Mielestäni nyt tarjotut aiheet ovat olleet oikein hyviä, mutta en vain ole päässyt paikalle.
Sisältötoiveita kevään ohjauksiin saimme myös paljon! Näistä poimimme sisältöjä keväälle. Tiedotamme tarkemmin, kun saamme suunniteltua kevään ohjelmaa vähän pidemmälle.
some, uudet ilmiöt digitaalisuudessa ja miten digitaalisuutta hyödyntää opetuksessa ja ohjauksessa entistä paremmin
Pelillisyys
Erilaisten pedagogisten sovellusten esittely ja tarkastelu
Maaliskuussa järjestämme kampuksella digimessut perjantaina 10.3.! Jos haluat ryhmäsi kanssa tulla mukaan järjestelyihin, niin ilmoittaudu jollekin meistä mukaan. Messujen sisältöä suunnitellaan vuodenvaihteen jälkeen ja voit hyvin ehdottaa sellaista aihetta, joka sopisi ryhmäsi opintoihin.
Muistathan, että voit nykiä meitä hihasta, soittaa ja laittaa viestiä heti, kun sinua mietityttää jokin digiasia. Autamme mielellämme! Ja voimme sopia myös ihan henkilökohtaisia ohjausaikoja tai tulla mukaan jollekin tunnille, jos kaipaat digitaalista tukea (esim. blogin aloitukseen, videon tekemiseen, padien käyttämiseen tms).
Kiitos kaikille, että olette olleet mukana! Toivottavasti kohdataan digiasioiden merkeissä myös ensi vuonna!
Kirjoittanut: Arja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti